AJATTELIT SIE JÄÄDÄ?

TORPANTIE 3

USKOMUKSIA OLEMISESTA

ENSI-ILTA TAPAHTUMATILA KUPLASSA 27.8.2026

ESITTELY

ESITTELY

Torpantie 3 - Uskomuksia olemisesta on nuhjuisen hellyyttävä draamakomedia Sörnävästä, syrjäisestä maalaiskylästä jossain päin Suomea – sekä sen ainoasta kerrostalosta. Torpantiellä eletään, kuollaan, syödään, juodaan, vältellään naapuria, kaivataan muualle ja uskotaan vähän kuka mihinkin. Mikään ei koske Sörnävää. Ennen, kuin sitten ehkä koskeekin.

Erään tuiki tavallisen taloyhtiön ja sen asukkaiden kautta teos pohtii, miten niin yksilöiden, kuin kokonaisten kansakuntienkin maailmankatsomukset, uskomusjärjestelmät ja identiteetti ovat rakentuneet kertomusten varaan. Teos kysyy: mitä tarinoita näillä seuduilla on ajan mittaan kerrottu? Entä millaista tarinaa kerromme itsestämme? Ja miksi linnut palaavat Sörnävälle? Tai missä täällä pidetään kuokkia? Ja eikös kuolleita kuulu kunniottaa?

Paha-teatterin taiteelliset johtajat, Lehtinen ja Virolainen, tuovat elokuussa ensi-iltaan kolmannen kantaesityksensä, joka yhdistelee ohjaajaparille tuttuun tapaan jälleen jotain naurettavaa, jotain haudanvakavaa ja jotain vähän vinksahtanutta.

kuvat: Edu Nieminen

TYÖRYHMÄ

TYÖRYHMÄ

NÄYTTÄMÖLLÄ:

ESITYKSET JA LIPUT

ESITYKSET JA LIPUT

Esitykset 27.8.-13.9.2026 Tapahtumatila Kuplassa, Kauppamiehentie 7, 02100 Espoo

Esityksen kesto n. 2h, sisältäen 20min väliajan.

Kannatuslippu 30 €

Peruslippu 24 €

Alennuslippu 14 € (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varushenkilöt)

Teatterialan ammattilaiset 10€

Tarjoamme esityksiin lisäksi 4€ solidaarisuuslippuja.

Lipunmyynti alkaa torstaina 23.7.2026

  • TO 27.8.2026

    KLO 19:00

    ENSI-ILTA

  • PE 28.8.2026

    KLO 19:00

  • LA 29.8.2026

    KLO 19:00

  • SU 30.8.2026

    KLO 15:00

  • PE 4.9.2026

    KLO 19:00

  • LA 5.9.2026

    KLO 14:00

  • LA 5.9.2026

    KLO 19:00

  • SU 6.9.2026

    KLO 15:00

  • KE 9.9.2026

    KLO 19:00

  • TO 10.9.2026

    KLO 19:00

  • PE 11.9.2026

    KLO 19:00

  • LA 12.9.2026

    KLO 14:00

  • LA 12.9.2026

    KLO 19:00

  • SU 13.9.2026

    KLO 15:00

    VIIMEINEN ESITYS